Tämä voi kuulostaa provokaatiolta, mutta kannattaa muistaa, että myös etuoikeutettu ajoneuvo on velvoitettu noudattamaan tarpeellista varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Jotenkin noin se on muotoiltu tieliikennelaissa. Eli kukaan ei saa toimia liikenteessä muista välittämättä, vaan kaikkien tulee tehdä parhaansa välttääkseen vaaratilanteet, vaikka konflikti johtuisikin vastapuolen liikennesääntöjen vastaisesta toiminnasta.

Kyseinen paikka on esimerkki liikenneympäristöstä, jossa pyöräilijöitä loukkaantuisi jatkuvasti, mikäli he menisivät siitä kuten liikennesääntöjen mukaan he voisivat periaatteessa mennä. Vasemmalta kolmion takaa tulevat työntävät usein keulaa pyörätielle ja katsovat kokonaan toiseen suuntaan: viime viikolla säikäytin yhden autoilijan pahanpäiväisesti, kun olin ehtinyt pysähtymään hänen repsikan puoleisen ikkunansa taakse jo kauan ennen kuin hän ensi kerran käänsi päätään katsoakseen oikealta tulevaa “kevyttä” liikennettä. Säikähdettyään hän tajusi, että olen tosiaan pysähtyneenä ja huokaisi helpotuksesta.

Riikka kyseli aiemmin, että teinkö rikosilmoitusta. Se on työn alla. Rikosilmoitusten tekemistä näistä autoilijoiden potentiaalisesti hengenvaarallisista törttöilyistä olisi syytä painottaa sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille: monikaan ei tee rikosilmoitusta, jos sattuu juuri sillä kerralla pääsemään säikähdyksellä tai ruhjeilla. Ja mitä Helsingin polkupyöräilijöihin ja heille ilmoittamiseen tulee, niin olen aktiivijäsen

Hanna-Leenalle kiitos tiedon toimittamisesta liikennesuunnitteluvirastoon. Mikäli ilmoituksen seurauksena saadaan edes maalauksia uusiksi, on sekin jotakin. Sekin voi pelastaa ihmishenkiä.

Kiire ei todellakaan ole mikään perustelu sille, että jättää huomioimatta muut liikenteessä. Onneksi itse olen enempi terveysliikkuja, niin pyörämatkoihin Vantaalta Helsinkiin tulee varattua reilusti aikaa ja kuljen nautiskellen ja varoen. Muutoin olisi jo monet kerrat kolissut omallakin kohdalla. Ja aina se oma varovaisuuskaan ei riitä. Onneksi Janne selvisi kohtaamisesta pakettiauton kanssa hengissä ja loppujen lopuksi kai terveenäkin.

Nyt pyöräni on jo talviteloilla ja keskityn muunlaiseen liikuntaan. Kiitokset kaupunkiliikkujien vaalikoneesta ja hyvää alkanutta syksyä Jannelle ja muille kaupunkireippailijolle.

Nyt asun Oulussa, eikä vastaavanlaisia vaaranpaikkoja täältä juuri löydy. Vajaan kuuden kilometrin työmatka sujuu uneliaasti etupäässä autoteistä erillään kulkevia pyöräteitä pitkin. En osaa sanoa, onko helsinkiläisessä ja oululaisessa autoilukulttuurissa eroja pöyräilijöiden huomioimisen suhteen, mutta kaupunki- ja liikennesuunnittelukulttuurissa selvästi on. Tietenkin mittakaava on täällä pienempi.

Mutta sattuu sitä Oulussakin. Ajoin pari viikkoa sitten kotini lähellä pimeän pyörätien yli noin 1,3 metrin korkeudelle vedettyyn naruun! Katutöitä tekevä urakoitsija oli päättänyt merkitä työmaansa peräti yhdellä koko väylän yli vedetyllä narulla, jossa oli pari hassua heijastinlappua. En huomannut narua lainkaan, vaan se pysäytti yli 20 km/h vauhtini täysin ennen katkeamistaan. Onneksi naru osui kymmenen senttiä kaulan alapuolelle. Pienemmältä ihmiseltä olisi voinut ääritapauksessa lähteä henki. Minä selvisin mustelmilla. Rikosilmoitusta en lopulta tehnyt, mutta urakoitsija ja kaupungin virkamiehet ovat kyllä saaneet kuulla tapauksesta.